maanantai 28. lokakuuta 2013

Blond Rivets For Elle

Olen pitänyt tätä tietoa sisälläni jo jonkin aikaa, vaikka mieli on tehnyt huutaa se koko maailmalle. Blogini siirtyy tänään maanantaina 28.10 Elle -lehden alle!

Olen todella häkeltynyt siitä, miten nopeasti blogini on lähtenyt käyntiin ja tämä ylittää kyllä kaikki odotukseni siitä, mitä minulla oli tätä blogia aloittaessa. 

Elle.fi uudistuu ja uudet blogit ovat vasta ensiaskel! On sanomattakin selvää, että on aivan älyttömän iso kunnia olla osa tätä uudistusta. Tämä on  mahdollisuus, jota en voinut siivuuttaa. Suunnitteilla on mielettömiä juttuja ja nettisivut kokevat muutoksen uuteen upeampaan ja modernimpaan Elleen. 




Blogini siirtyy Ellelle juuri sellaisena kuin se on. Eli tulevaisuudessa Blond Rivets -blogissa luvassa tuttuun tapaan juttua muodista, tyylistä, ruoasta, hyvinvoinnista ja tapahtumista!

Suurin kiitos kuuluu isosiskolleni Hannalle, joka uskoi minuun alusta alkaen ja kannusti minua aloittamaan oman blogin. Ilman häntä ja hänen opastustaan en olisi mitenkään tässä. Sanat eivät edes riitä kuvailemaan sitä kiitollisuudentunnetta, jota häntä kohtaan tunnen. Kiitos, kiitos kaikesta. 

Olen myös mielettömän kiitollinen upeille kannustaville lukijoilleni, ketkä ovat tehneet pienestä unelmastani nyt totta. Kiitos kauniista sanoistanne ja rohkaisevista kommenteistanne. Te olette voi leipäni päällä, sokeri teessäni ja suola aamupuurossani. Toivon, että pysytte mukana uusien tuulien puhaltaessa! Muistakaa, että vain blogin osoite muuttuu.




Tänään julkaistussa  Elle- lehdessä on minusta ja blogistani esittely ja paljastan pian blogissa myös behind the scenes -materiaalia Ellen kuvauksista! Oli muuten aivan eri asia poseerata ammattikuvaajan edessä kuin esimerkiksi isosiskoni. Pieni jäätyminen tuli, mutta se on varmasi ihan normaalia. Toivottavasti ehditte katsastamaan jutun lehdestä!

Tästä päivästä lähtien blogini löytyy osoitteesta: http://www.elle.fi/blogit/blond-rivets

Tästähän se vasta oikeasti alkaa! 

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

You Make Me Feel Good

Viime viikko ja varsinkin tämä viikonloppu olivat täynnä kiirettä ja hässäkkää. Viikonloppua vietettiin kuitenkin erittäin iloisissa tunnelmissa, sillä juhlimme mieheni valmistujaisia! Eilinen päivä meni kämppää puunatessa, sormisyötäviä näperrellessä ja kuohuvaa kaadellessa. Niin ihanaa, että olemme vihdoin molemmat saaneet koulut pakettiin ja iso stressikivi  on sen myötä poistunut molempien hartioilta. 

Meillä oli myös toinen syy juhlia, josta lisää heti huomenaamulla! 













Beanie / Vans
Jacket / Zara
Knitwear / BikBok 
Jeans / Gina Tricot
Shoes / Acne
Bag / Chanel

perjantai 25. lokakuuta 2013

50 Shades Of Black & Blue

Näitä kuvia käsitellessäni tajusin, ettei tämä farkkukauluspaita ole näkynyt varmaan kertaakaan vielä blogissa, vaikka se on minulla varmaan joka toinen päivä päällä! Zarasta ostettu farkkupaita kultaisilla niittidetaileilla on luottovaatteeni, jonka voi heittää päälle tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Olen yhdistänyt sitä nyt enimmäkseen mustien nahkahousujen kanssa, mutta kesällä paita toimi ihanasti valkoisten shortisen ja sandaalien kanssa. Onko sinulla jokin luottovaate, jota käytät enemmän kuin laki sallii?

Kutsuttiin muuten näitä kuvia siskon kanssa Matrix -kuviksi. Kunnon salainen agentti Eirassa. 



















Shirt / Zara
Knitwear / Cubus
Leggings / Esprit
Shoes / Acne
Backbag / Esprit
Jacket / Day Birker et Mikkelsen
Sunglasses / Rayban
Gloves / Secondhand

Photos: Hanna Väyrynen @Srictly Style

torstai 24. lokakuuta 2013

Inside Out Glow - Vinkki hehkuvaan ihoon

Rakastan kosmetiikkaa ja varsinkin kasvorasvoja, jotka hellivät ihoa. Uskon kuitenkin siihen, että hyvän ihon isoin tekijä tulee kosmetiikan sijasta sisältäpän. Se, mitä syöt, paljon juot vettä päivässä, paljon hikoilet ja paljon nukut, vaikuttavat oleellisesti ihon uusiutumiseen ja sen hyvinvointiin. Useat kosmetiikkatuotteet ovat tuoneet ihanasti lisähehkua iholleni pintapuolisesti, mutta tärkeintä on saada iho hehkumaan myös sisältäpäin. Tähän minulla on teille loistovinkki.


MSM eli metyylisulfonyylimetaani on orgaaninen rikkiyhdiste, jota esiintyy kehossamme muutenkin luontaisesti. MSM ei ole rohdos eikä lääke, vaan ihmiselle tärkeä ravintoaine. Se osallistuu mm. terveen ihon, hiusten ja kynsien kasvuun tukemalla erilaisten tukikudosten rakentumista. Keho tarvitsee tätä ravintoainetta terveiden sidekudosten ja nivelten toiminnan takaamiseksi, oikeanlaisen entsyymitoiminnan turvaamiseksi sekä hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan varmistamiseksi. 

MSM-jauhe toimii siis loistavasti sinulle,  jos haluat kasvattaa hiuksiasi, vahvistaa kynsiäsi ja parantaa ihosi kuntoa.



Aikaisemmin rikkiä sai enemmän ravinnosta, mutta nykypäivän ruoan varastointi, ruoanvalmistustavat ja säilöntäaineet ovat vähentäneet huomattavasti ruoan rikkipitoisuutta. MSM-jauhe soveltyy myös erityisen hyvin liikuntaa paljon harrastaville, koska MSM toimii myös mainiosti lihasarkuuden livittämiseen ja lihasvammojen parantumisen nopeuttamiseen. Rikin tehtävänä on edistää tukikudoksia rakentavan kollageeni-proteiinin muodostumista.

Useat kasvorasvat myyvät itseään juuri tällä idealla, että rasva nopeuttaa esimerkiksi ihon kollageeni-proteiinin muodostumista ja ehkäisee näin ryppyjä. 



Itse olen ottanut MSM-jauheen osaksi aamurutiiniani. Ennen aamupuuroa juon ison lasillisen vettä, jossa on puolikkaan sitruunan mehu ja teelusikallinen MSM-jauhetta. Sitruunalla on lukuisia terveysvaikutuksia ja varsinkin sitruunahappo vaikuttaa positiivisesti kehon puhdistukseen ja torjuu bakteereja ja epäpuhtauksia kehossa. Eli jos kärsit pahasti näpyistä ja epäpuhtauksista, niin muista kasvojen pesun lisäksi huolehtia myös kehon sisäisestä puhtaudesta. Sieltä ne näpyt oikeasti kumpuavat.




Aloita MSM-jauheen käyttö hiljalleen, lisäämällä sitä juuri puhtaaseen veteen n. 1/2 teelusikallista. Annostusta voi nostaa hiljalleen ylöspäin aina 1 ruokalusikalliseen asti.

Näppyjä tulee ja menee aina, mutta oikeilla elämänvalinnoilla ja pienillä buustereilla olen saanut ihoni peruskunnon siihen, mihin haluan. Kärsin ennen pahasti leuan, poskien ja otsanseudun epäpuhtauksista, mutta elämäntaparemontti ja pienet vinkit ystäviltä ja äidiltä ovat saaneet ihon tasapainon pikkuhiljaa palautettua.

Epäpuhtauksia vastaan taisteleville vielä muutama vinkki, jotka auttoivat ainakin itseäni:

1. Juo sitä vettä, paljon
2. Vaihda tarpeeksi usein tyynylakana
3. Pese kerran viikossa kaikki meikkisiveltimet perusteellisesti (kunnon balteeripesäkkeitä)
4. Älä ylihoida ihoa
5. Suosi itsetehtyä ruokaa
6. Nuku tarpeeksi
7. Hikoile kunnolla ainakin kerran viikossa

Tekstin tietolähde: Puhdistamo